Kaikkialla tunnutaan pyrittävän ”kunnianhimoisiin ilmastotavoitteisiin”. Se vain alkaa olla kulunut sanapari, kun maailmalla sademetsiä kaadetaan ja hiilivoimaa rakennetaan edelleen. Sitten Suomessa heristellään sormea metsänomistajalle ja maanviljelijöille, kun he huolehtivat omaisuudestaan. Ja ei, minä en olen metsänomistaja. Ja kyllä, maatalousyrittäjien uupuminen on yhteiskunnan vika.

Se vain nyt näyttää siltä, ettei täällä maapallolla eletä, kuten opetetaan. Elokapinaa minä kyllä ymmärrän, olenhan vanhempi itsekin ja ollut nuori. Nuorena kuuluukin olla radikaali. Mutta oikeasti Elokapina näyttää elitisteltä kapinalta, eikä sellainen tee hyvää asialle. Puhumattakaan sitten suoranaisesta ilmastoahdistuksesta.

Ehkä ihmisen kuuluu jotenkin aina sukupolvittain ahdistua. Sotien jälkeistä jälleenrakennuksen aikaa tuskin aina hurraahuudot säestivät. Sitten tuli kylmä sota, öljykriisi, atomisotien ahdistukseltakaan tuskin aikanaan vältyttiin. Ihminen on lopulta aika haavoittuvainen, kuten koronavirus on meitä opettanut.

Meillä on taatusti vielä sukupolvi keskuudessamme, joka osaa kierrättää eikä chillaile. Entä jos ei vain ostettaisi sitä muovikassia? Ja laitettaisiin jätevirrat nollille. Eikä myydä meille höttöistä vihreää siirtymää, josta nyt ei vielä tavan tallaaja ota selvää mitenkään. Meillä on edelleen aivan luvan perästä lupa olla esimerkiksi kierrättämättä kotitalouden jätteitä, vaan voimme ne kuskauttaa jäteautolla pois. Pois silmistä ja pois mielestä. Boom boom boomerit olivat sentään sukupolvea, jotka elivät paljon lähempänä hiilineutraalia yhteiskuntaa kuin nykysukupolvi.